perjantai 17. toukokuuta 2013

Pentukuulumisia, pennut 2 vkoa vanhoja.

Vielä ei ole luvassa "virallisia" kuvia pennuista 2 vkon iässä (huomenna ehkäpä ;), mutta tässä hieman kuulumisia pentulaatikon laidalta.

Kulunut viikko on mennyt taas ihmeen nopeasti. Daisyn hoito sekä pentujen tarkastukset painojen suhteen alkavat sujumaan jo vanhalla rutiinilla. Daisyn ruokahalu on kasvanut huimasti ja se alkaa olla jo melkein pohjaton kaivo. Mutta ei ihmekään kun 9 pientä termiittiä on imemässä sen nisiä tämän tästä. Daisy on hoitanut ja putsaillut pentuja erittäin kiitettävästi. Pentujen painot ovat nousseet myös kohisten ja kaikki ovat hyvin tasaista porukkaa edelleen. Pojilla on hieman suuremmat painot kuin tytöillä, mutta kaikki alkavat olla jo 1000g paremmalla puolella. Aamulla myös ensimmäisen pennun, ensimmäisenä syntyneen "mustan tytön" silmät olivat hieman auenneet. Kohta siis odotettavissa enemmän vipinää pentulaatikkoon, kun maailma alkaa avartumaan. Pennut ovat olleet myös ihmeen hiljaista sakkia tähän asti. Toivotaan, että tämä "hiljaisuus" jatkuisi myös pidempäänkin. "Persoonia" ei vielä ole oikein erottunut, mutta hyvin omaa tahtoa pennuilta jo löytyy. Punnituksissa osataan laittaa hyvin lupaavasti vastaan ;)

Marika tulee siis huomenna lauantaina pentuvahtiin kätilön siirtyessä välillä walesien kanssa näyttelyhommiin. Joten uusia kuvia luvassa ihan pian!

Aurinkoista viikonloppua kaikille blogimme lukijoille!
Hauuuuukotus kun on rrrrrankkaa olla pieni söpö pentu <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti