lauantai 29. marraskuuta 2014

Pikaisesti kuulumisia pentulaatikolta!

High Voltages G-pentueen pennut ovat jo niin isoja, että taitaapa kasvattaja lopettaa huolehtimisen ja pentujen monta kertaa päivässä punnitsemisen. Emä Roonalla riittää maitoa pennuille ja ne kasvavat, eli tässä pentulandiassa kaikki hyvin! Roona on koko aja valppaana ja katsoo pentujensa perään, että niillä olisi kaikki hyvin!

Kyllä äidin vaistot ovat kohdallaan tälläkin walesinartulla. Pennut ääntelevät, aukovat suutaan, haukottelevat ja ryömivät, jostain syystä tätä pentujen toimintaa voisi katsella vain tunnista toiseen.
Pentujen tuijottamiseen ja Roonan kanssa pentujen hoitamiseen ei jostain syystä vain kyllästy.

High Voltages walesipennut tänään yhden viikon iässä!

Viikko pentujen syntymästä on mennyt vauhdilla ja nämä pienokaiset ovat nyt tuplanneet painonsa (syntyessä pennuilla oli painoa reilu 200 g ja nyt jo yli 400g!). Eli jatkuvasti vain syödään ja
syödään...ja nyt pienet osaavat jo ryömiäkin emoa kohti kun tieto emon läheisyydestä nälän tullessa voimistuu.

Tämä viikko on ollut kasvattajan näkökulmasta varmaan se helpoin viikko, koska pentujen emä huolehtii pennuistaan erinomaisesti. Eilen leikattiin kynnetkin ensi kertaa, sen verran pitkäksi olivat jo kasvaneet.

Pennut osaavat jo myös äännellä walesipennuille tyypillistä yyy-yyy-ääntä ja tämähän voimistuu mitä isommaksi ne kasvavat. Aina kun halutaan jotain niin kuorolaulu alkaa :) Toivottavasti nämä pienokaiset eivät ole aamunvirkkuja ja hereillä jo klo 4 aloittaen kuorolaulannan vaan nukkuvat ainakin klo 7 saakka!

perjantai 28. marraskuuta 2014

Kuvakavalkadi pentujen ensimmäisestä viikosta


Roona ja ensimmäinen pentu, tyttö Ashley heti syntymän jälkeen.
Roona oppi yllättävän nopeasti pentujen hoitamisen, näin mammakoira hoivaa
 pentua jo toisena päivänä synnytyksen jälkeen.
Syönnin jälkeen on kiva loikoilla lähellä emoa, pennut 3 vrk.
Mammakoiran jalan päällä tai jalkataipeessa saa hyvät unet!
Pennuilla ikää 3 vrk
Mammakoiran jalan päällä tai jalkataipeessa saa hyvät unet!
Pennuilla ikää 3 vrk
Don -walesipoika unten mailla, ikää 4 vrk.
Mitähän unta pikkupoika näkee...
Tässä me kaikki ollaan...ja lähes koko ajan unten mailla.
Tässä ikää 4 vuorokautta.
Maitobaari avoinna!
Kaikille riittää tilaa ja varaa valita mille nisälle mennä imemään.
Pennut 5 vrk.
Pieni kasa waleseja, tässä vaiheessa vielä sulassa sovussa ;)
Pikkuisilla ikää 5 päivää. Ashley -tyttö etualalla.
Hei! Minä ole pikkuinen Donatello, tässä 6 päivän ikäisenä.
Minkähanlainen ärripurri -terrieri minusta tulee isona?
Äiti- ja isäkoirani ovat ainakin sosiaalisia ja elävät monen lapsen perheissä,
niin ja niillä kummallakin on toinen walesikoira kotona kaverina!
                                   

High Voltages hellyyttävät walesipennut syntyneet 22.11.2014

Kauan odotetut Roonan (High Voltages DKNY) ja Dylanin (Matranensis Monty Pithon) pennut,
2 urosta ja 2 narttua, syntyivät la 22.11 aamuyöllä.

Roona hoiti ensimmäisen synnytyksensä mallikkaasti ja on muutenkin (pennut nyt 6 vrk) toiminut mallikelpoisena emänä pennuille! Reipas 3 vuotias narttu hoivaa ja vahtii pieniä pentusiaan kuten hyvän walesinterrierinartun kuuluukin.

Roona ja pikkuinen poika Mikey, jolla ikää vain 2 vrk!
Tämmöinen kasa pikkuwaleseja!
Pennuilla ikää tässä 4 vuorokautta.
Tytöt April One (April) ja Ashley sekä
pojat Michelangelo (Mikey) ja Donatello (Don).
Rakas poikani Joona on nimennyt pennut Turtlesien mukaan ;)