sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

8 vkoa takana, viimeistä viedään, hui!

Mihin aika onkaan hävinnyt? 8 vkoa onkin mennyt todella nopeasti ja pian alkavat olemaan h-hetket käsillä. Daisy on voinut koko kantoajan erittäin hyvin ja ollut reipas oma itsensä. Viimeiset viikot ovat vain paisuttaneet sen mahan äärimittoihin, joten ruokailu on täytynyt suorittaa pienissä osissa ja lenkkeilyt tehdä hiljalleen omaan tahtiin. Onneksi lämpimiä kevätpäiviä on ollut jo muutama, joten lenkkeilyn sijaan olemme viettäneet aikaa myös asuintalomme rannassa seuraten kaupungin vilinää.

Daisy & walesit Ace & Pink paistattelemassa päivää Pitkänsillanrannassa.
Kuluvana viikonloppuna Daisy pääsi vielä viimeisen kerran moikkaamaan airiskavereitansa Paavoa ja Barbia. Marika onnistui nappaamaan myös yhden kuvan Daisysta ja sen masusta. Meidän mielestä Daisy vain on alkanut muistuttamaan enemmän pallokalaa kuin airista ;) Daisy parka. Mutta onneksi tilanne on vain ohimenevää ja kohta pienet airisvauvat näkevät päivänvalon. Hyvin vatsaa tunnustelemalla tuntuukin jo pentujen liikkeet ja melkoinen "disco" siellä välillä onkin menossa.

Nyt ei siis muuta kuin pentulaatikon kokoamiseen ja synnytystarvikkeiden keräämiseen. Airisvauvat täältä tullaan! <3

Daisy ~56 vrk.
Photo by Marika Järvinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti